tiistai 18. syyskuuta 2012

Kopioäitiys


Kun sain kolmannen pyykkikoneellisen pestyä ja laskostelin kaikki (!!!) vaatteet,myös muksujen päädyin loppuajatelmaan teen niinkuin äitini.
Yhdessä laiskassa,koko perheen vaivaamassa flunssa-aallossa nakkelin vaatteet vaan kaapiin sikinsokin mutta normaalisti viikkaan ne kaikki. Olen niin anaalisen tarkka asiassa että viikkaan jopa sukkahousut ja legginsit.Siis kuinka tarkka pitää ollakin?
Malli on kieltämättä tullut omalta mutsilta.Salakavalasti malli alkoi tarttua vuosien vieriessä ja ennenkuin huomasinkaan laitoin jopa sukat siististi laatikkoon
Siis kuinka paljon voi ketään ärsytttää sekainen sukkalaatikko tai vaatekaappi?
Mutta rakkaudella mutsille,kai siitä vuosien motkotuksesta siisteyden suhteen on ollut jotakin hyötyä.
Saat tulla opettamaan saman asian lapsenlapsillesi,tosin siihen menee vielä monta vuotta ennenkuin voin luvallisesti vetää totaaliraivarit kun sekä vaatekaappi että oma huone on kuin pommin jäljiltä.

Hitaasti mutta varmasti on meidän perheeseen hiipineet myös oman lapsuuden lemppariherkut;tonnikalarisotto (minkä mokasin tänään totaalisesti uittamalla riisit suolassa) ja rahkaomenapiirakka (pohja tosin laiskuuttani kaupan pakastealteesta)
Mutta täyte oli sentään itsetehtyä ;)
Normaalisti osaan kyllä tehdä yhden risoton itse,tänään oli vain liian reilu käsi maustamassa.
Eikä se oikein tehtynäkään ole just samanlaista kuin oman mutsin tekemänä,mutta kyllä se naperolle kelpaa.

Projektina on ollut pidemmän aikaa (ehkä sitten jouluksi) siivota kaapit sellaiseen kuntoon että sieltä oikeasti joskus löytäisi jotakin.Miehen nimitys "miljoonalaatikko" kuvaa pahimmillaan työkalu/siivous/sekatavarakaappeja,kun tavarat on tungettu kymmeniin eri miljoonalaatikoihin.Koitappa sieltä etsiä sitä just sopivaa mutteria.
Mutta mutsin luona on siivouskomerokin järjestyksessä. Ja ärsyttävintä siinä on,että mua ärsyttää ettei meillä ole niin. Touchè



Rahkaomenapiirakka (silikonivuoka tuiki tarpeellinen tälle leipojalle)



            Tuttipullot siististi kuivumassa,mutsin toi kerran tullessaan tuttipullotelineen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti