lauantai 8. syyskuuta 2012

Iltavapaata odotellessa



Tavismutsin mutsi on tulossa tänään käymään.Tarkoittanee sitä että pitäisi siivota kerätä isommat roskat lattialta.Pyykit voisi kerätä myös telineeltä.
Mutsin kyläily on kuin varaslähtö iltavapaaseen (sitten joskus hamassa tulevaisuudessa)
Saa juoda kahvit rauhassa,kun naperokin rauhoittuu kuin taikaiskusta mummin saapuessa.
Sen kitinätaso laskee,vaikka olisi aamusta asti ylläpitänyt sitä tasaisin väliajoin (jano,nälkä,koska pikkukakkonen alkaa-mantra)
Se on kuin aikalisä,eikä kukaan joudu jäähylle.Paitsi minä kyllä voisin mennä jäähylle,kun pitäisi olla omassa huoneessa kaikessa hiljaisuudessa,ja salaa katsoa telkkaria ja syödä herkkuja.Tai vaikka jatkaa keskeneräistä kirjaa

Mutta siitä kaukana häämöttävästä iltavapaasta
Lutraisin ensin kaikilla Aconin naamanpuhdistustököteillä (normaalisti propsit mulle jos muistan edes kasvovettä käyttää) ja pakkeloisin pärstän viimosen päälle.Siis muutakin kuin puuteria.Kimaltavat luomivärit odottelee kaapissa,sekä se iänikuinen hiusväri.Ostin sen juuri ennen juniorin syntymää ja siellä se nököttää edelleen.

Sitten se vaatetus.Vetäisin mustan liehuhelmaisen hameen,pitsitopin ja nahkasaappaat (ilman korkoja,bambi jäällä efekti on liian tuttu) ja lähtisin isännän kanssa iltaa viettämään.Siis muuallekin kuin kotiin.
Skool siskot,kun se ilta koittaa.

                                                       Buutsit kaipailevat ulkoilua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti